Markkinoilta löytyy valtavasti erilaisia SUP-lautoja eri käyttötarkoituksiin ja eri hintaluokissa. Ennen SUP-laudan ostoa on hyvä miettiä, millaiseen käyttöön ja kenelle lautaa on hankkimassa. Tässä muutamia seikkoja, joiden avulla pääsee alkuun! Voit myös ottaa yhteyttä, autamme mielellämme oikean laudan valinnassa.
Onko ajatuksesi suppailla rauhakseen tyynellä kelillä maisemista nauttien vai kruisalla vauhdilla läpi aaltojen? Onko käyttäjiä useita ja minkä kokoisia he ovat? Vaihtuuko lähtöpiste reissujen mukaan vai lähdetkö suppailemaan aina samalta rannalta? 
Suosituin SUP-lauta harrastusta aloittaessa on ns. allround eli yleislauta. Tällainen lauta, kuten esimerkiksi SROKA Malibu 10’6 tai Easy 10’6 on melko leveä ja kärjen muodoltaan pyöreä. Useimmat SUP-lautavuokraamoiden ja alkeiskurssien laudoista ovat juuri allround-tyyppiä. Lauta sopii vakautensa vuoksi aloittelijalle hyvin. Allround-laudat ovat erinomaisia myös tilanteisiin, joissa samaa lautaa käyttää useampi eri ikäinen ja -kokoinen suppaaja, esimerkiksi kesämökillä koko perheen käytössä tai sup-vuokraamossa. Allround-laudan huonona puolena on, että sen suuntavakaus on muita lautoja heikompi ja pidempää matkaa melottaessa se on melko raskas käyttää. 

Sup-laudat Sroka Company


Mikäli ajatuksena on vauhdikkaampi meno ja pidemmät matkat, allround-lautaa parempi vaihtoehto on ns. touring eli retki- ja lauta(Esim. Alpa 11’6,Girly 11’6 tai Easy 11’6. Nämä ovat malliltaan kapeampia ja kärjestä terävämpiä, jolloin ne kulkevat kevyemmin ja halkovat paremmin aaltoa. Erityisesti tuulisissa olosuhteissa ohjaaminen on helpompaa. Lauta on myös nopeampi melottava pidemmällä matkalla ja tuulisissa olosuhteissa. Kapeampi lauta sallii paremman melotatekniikan, koska melan vedon pystyy tekemään lähempänä kehoa. Riittävän vakaa retkilauta sopii myös aloittelijalle. Mikäli suunnitelmissa on lenkkeillä ja liikkua paljon, käydä retkillä tai meloa merellä, jossa aallokko voi nousta korkeaksi, kannattaa harkita ensilaudaksi suoraan sopivan vakaata retkilautaa.
Kolmas tyyppi on race eli kisalaudat, jotka ovat retkilautaa kapeampia, pidempiä ja kevyempiä.  Paikoillaan ollessaan ne ovat yleensä melko kiikkeriä ja voivat siten olla aloittelijalle haastavampia, mutta jos on kertynyt kokemusta jo touring-laudalla ja haluaa laudaltaan suorituskykyä ja vauhtia, kannattaa harkita kisalautaa (Alpha 12’6-14′ tai Girly 12’6). 
Mitä tulee laudan painorajoihin, kannattaa niihin kiinnittää huomiota. On hyvä jättää mieluummin pieni vara maksimikantavuuteen, jolloin varmistaa sen, ettei varpaat kastu suppaillessa! LIsäksi painoraja on hyvä ottaa huomioon, jos mukaan ottaa esimerkiksi tarvikkeita tai vaikka koiran matkakaveriksi.

Race-lauta Sroka Company

SUP-lautoja on tarjolla sekä kovina että ilmatäytteisinä. Suurin osa nykyisin myytävistä laudoista on ilmatäytteisiä eli pumpattavia. Niiden etuna on helppo säilytettävyys ja liikuteltavuus. Ilmatäytteinen lauta kääritään tyhjänä rullalle pieneen tilaan menevään säilytyspussiin tai -reppuun. Pienessä tilassa kulkeva lauta on kätevä retkillä ja reissussa! Ilmatäytteiset laudat pumpataan laudan mukana tulevalla pumpulla ja mikäli käsin pumppaaminen alkaa käydä voimien päälle, on markkinoilla myös sähköpumppuja. Ilmatäytteistä lautaa voi halutessaan säilyttää täytettynä vaikka koko kauden.

Kova lauta on erinomainen vaihtoehto, kun etsinnässä on erityisesti aallokossa hyvin kulkeva, laadukas SUP. Tällainen  kovan laudan ohjattavuus ja suuntavakaus on ilmatäytteistä lautaa parempi ja suorituskykyä löytyy vaativallekin käyttäjälle.
Mistä tunnistaa laadukkaan SUP-laudan?

Laatu näkyy ilmatäytteisissä materiaalin kestävyytenä, laudan jäykkyyttenä ja kantavuutena. Se kestää paljon ilmanpainetta ja pintamateriaalia on useampi kerros. Laadukas pumpattava lauta tuntuu yhtä tukevalta pumpattuna kuin kova lauta, eikä sen mahdollisesta rikkoutumisesta vesillä tarvitse huolehtia. Laadukas lauta ei taivu keskeltä eikä notku aalloissa! 

Halvimmissa laudoissa venttiiliä ei myöskään välttämättä voi vaihtaa, jos siihen tulee vikaa, jolloin lauta saattaa päätyä isoksi ongelmajätteeksi. Laadukkaammissa laudoissa on lisäksi takuu, esimerkiksi SROKA Companyn SUP-laudoissa on valmistajan 2 vuoden tehdastakuu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *